Suurennettu kartta

Lappeenrannan seutu Kalmbergin kartastossa 1855

Krimin sodan tapahtumat Suomen rannikoilla osoittivat rannikkoalueiden puutteellisen kartoituksen. Sen vuoksi Suomeen lähetettiin venäläisiä sotilastopografeja eversti Gustaf Adolf Kalmbergin johdolla Suomea kuvaavan kartaston painattamiseksi. Topografien tehtävänä oli laatia kartasto 61°30´ leveyspiirin eteläpuoleisesta alueesta. Se käsitti Imatran seudulta Heinolaan, Tampereelle ja Poriin ulottuvan linjan eteläpuolisen alueen. Kartan mittakaavaksi määrättiin 1:100000. Lisäksi Pohjanlahden rannikkoseudut oli kartoitettava Ouluun saakka. Kartasto laadittiin kihlakunnankarttojen pohjalta. Puuttuvia tietoja täydennettiin rekognosointikartoituksilla. Kalmbergin karttojen toteutuksessa ei käytetty 1700-luvun lopulla valmistuneita rekognosointikarttoja. 1800-luvun karttatutkimuksessa on käytettävä Kalmbergin karttojen lisäksi 1700- ja 1900-luvun alkupuolen topografikarttoja, koska ensin mainituista puuttuvat maaston korkeusmerkinnät ja asteverkko.

Kalmbergin kartasto kuvaa yksityiskohtaisesti paikannimistön, kirkot, linnoitukset, tehtaat, myllyt, tiet postiasemineen ja kievareineen, kylät, kaupungit, tilat ja torpat. Lisäksi karttaan on merkitty runsaasti taloudellis-sotilaallista tietoa elinkeinoista. Risti-miekka -yhdistelmä osoittaa jopa tärkeimmät Suomen sodan taistelupaikat. Kylännimien jäljessä seuraava murtoluku kertoo kylän kantatalojen lukumäärän suhteessa savujen lukumäärään. Kartoista on tehty kaksi painosta, jotka eroavat toisistaan pohjan perusvärien osalta. Oheisen Lappeenrannan seudun kartan metsien pohjaväri on vihreä. Helsingin yliopiston kirjastossa säilytettävän painoksen metsien pohjaväri on vaaleanruskea. Lisäksi julkaisija kokeili muutaman karttalehden ilmettä monivärisenä versiona. Vuonna 1856 T. F. von Schybert julkaisi 9-lehtisen Suomen kartan mittakaavassa 1:42 000.

1800-luvulla tehtyjen venäläisiä topografikarttoja voidaan käyttää Kalmbergin kartaston rinnalla paikkatietoa tuottavana pohja- ja tutkimusaineistona. Venäläiset sotilastopografit aloittivat kartoitustyönsä 1860-luvulla. Etelä-Suomea kuvaavat topografikarttojen lehdillä on käytetty kolmea mittakaavaa, 1:21 000, 1:42 000 ja 1:84 000. Mainittujen karttojen avulla voidaan rakentaa luotettava kuva 1800-luvun maisemasta, jonka piirteitä voidaan täydentää 1800-luvun pitäjänkarttojen tiedoilla. Kalmbergin kartta Lappeenrannasta soveltuu alueen luonnonympäristön luonnehtimiseen. Sen avulla ei voida vahvistaa Claes W. Gyldénin 1850-luvulla laatiman kartan tietoja maamme metsien kunnosta. Kalmbergin kartta kuvaa vesistöistä Lappeenrantaa, joka rajoittuu pohjoisessa Taipalsaareen pitäjään ja Saimaan vesistöön. Lehtijaossa Lappeenranta on pohjoisin Kalmbergin kartoituksen kohde tällä pituuspiirillä.  

Kun Kalmbergin karttaa käytetään karttatutkimuksen apuna, on tukeuduttava viranomaisten asiakirja-aineistoon sekä aikalaisten asiantuntijoiden kertomuksiin ja heidän matkoillaan tekemiinsä havaintoihin. Isonjaon kartat ja asiakirjat täydentävät Lappeenrannan seudun luonnonympäristön luonnetta ja metsien kuntoa. Claes Gyldénin kartta Suomen metsien tilasta vuodelta 1850 valaisee Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan metsien käyttöä ja tilaa 1800-luvun keskivaiheilla. Kartan mukaan Lappeenrannan ja Mikkelin kaupunkien ympäristöt kärsivät puutavaran puutteesta. Todellinen puupula suorastaan haittasi Käkisalmen, Antrean, Imatran, Simpeleen ja Sortavalan rajoittamaa aluetta. Lappeenrannan puutavaran puute oli seurausta 1700-luvun kasken- ja tervanpoltosta sekä 1800-luvun puutavaran myynnistä Viipurin ja Pietarin tarpeisiin. Lappeenrannan kaupunki oli perustettu vuonna 1649. Sieltä oli hyvät maantieyhteydet Viipuriin, itään ja länteen sekä Savitaipaleelle pohjoisen suuntaan. Kartalle sijoitetulla Saimaan kanavalla ei ollut vaikutusta Lappeenrannan seudun puupulaan; kanavan rakennustyöt aloitettiin vuonna 1845 ja kanava vihittiin käyttöönsä vuonna 1856.

Kaskitalouden ja puutavarakaupan vuoksi Lappeenrannan metsävarat ehtyivät 1800-luvulle mennessä. Kalmbergin pohjakartan sekä aikakauden muiden karttojen ja asiakirja-aineiston perusteella voidaan laatia kuva Lappeenrannan seudun metsien käytöstä. Vesistöjen (sininen) ja soiden (suomättäät viivoitetulla alueella) laajuuden vuoksi pitäjän metsäala oli niukahko. Vaaleat kohteet kuvaavat viljelyksiä, nurminiittyjä ja hakamaita. Kalmbergin karttapohjalle voidaan sijoittaa Edmund von Bergin tiedot teoksesta ”Kertomus Suomenmaan metsistä 1858 sekä kuvia suuresta muutoksesta”. Hän kuvaa seikkaperäisesti Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan metsien tilaa ja siihen johtaneita tekijöitä. Gabriel Reinin tilastollinen kertomus valaisee alueen puutavaran saatavuutta 1800-luvun keskivaiheilla.

HJ      

Lähteet: Kalmbergin kartasto 1:100 000, lehti P: IV, Lappeenranta, 1:1 000 000, 1855, Jyväskylän yliopiston kirjaston karttakokoelmat; Gyldén, Claes W., Karta öfver Finland utvisane skogstillgångarne i landets särskilda delar. År 1850; Gustafsson, Alfred A., Mittaus- ja kartoitustyöt vuoden 1809 jälkeen. Suomen maanmittauksen historia. II . Venäjänvallan ja itsenäisyyden aika. Porvoo 1933; Leikola Matti (toimittaja), Edmund von Berg: Kertomus Suomenmaan metsistä 1858 sekä kuvia suuresta muutoksesta. Jyväskylä 1955; Niemelä Osmo, Suomen karttojen tarina 1633—1997. Näin Suomi kartoitettiin kuvaksi. Helsinki 1998; Rein, Gabriel, Statistik teckning af storförstendömet Finland. Tredje omarbetade upplagan. Helsingfors 1853; Vanhojen karttojen Suomi. Historiallisen kartografian vertaileva tarkastelu. Suunnittelu ja karttojen valinta Harri Rosberg ja Jussi Jäppinen. Jyväskylä 1984.

PALUU HAKEMISTOON