Suurennettu
karttaLaihian pitäjänkartta 1845
Venäläisten joukko-osastojen kartoittajat tekivät aloitteen maantieteellisen kartaston valmistamiseksi Suomesta. Vuonna 1841 päämaanmittauskonttori ehdotti, että maantieteellisen kartaston pohjakarttoina käytettäisiin soveltuvilta osin Ruotsin vallan aikaisia karttoja ja vuoden 1809 jälkeen mitattuja karttoja. Valmiiden karttapohjien ansiosta työkustannukset jäivät pieniksi. Ohjelman mukaisesti pohjana käytettiin geometrisiä karttoja, joiden mittakaava oli 1:4000 tai 1:8000. Maanmittarien tukena olivat myös maantieteelliset kartat sekä pienoiskoossa julkaistut kartat ja viimeisen vuoden maakirjaote. Uudenmaan läänin maantieteellisiä karttoja ryhdyttiin tekemään päämaanmittauskonttorissa kesällä 1841. Kartat tunnetaan myöhemmin 1800-luvun pitäjänkarttoina – erotuksena 1700- ja 1900-luvun pitäjänkartoista. Läänien maanmittauskonttorit aloittivat alueidensa pitäjänkarttojen piirtämisen. Avukseen ne saivat 70 maanmittaria, joista kukin valmisti yhden tai useamman pitäjän kartat.
Päämaanmittauskonttorin vuonna 1843 antamien ohjeiden mukaan pitäjänkartat oli laadittava mittakaavaan 1:20 000, joten geometriset kartat piti pienentää ja liittää yhteen pitäjittäin. Vastaavaa menettelyä voidaan käyttää 1600-luvun ja 1700-luvun alkupuolen geometristen karttojen tutkimuksessa, mikäli pitäjästä on kattavasti karttoja. Isojakokartat muodostivat keskeisen lähtökohdan pitäjänkarttojen laatimiselle. Pitäjänkarttojen ”tyhjät tilat” ja puutteellisesti kartoitetut alueet määrättiin mitattaviksi myöhemmin. Maanmittarin piti kiinnittää huomiota asumuksiin, vesistöihin, kulkureitteihin, viljelysten ääriviivoihin sekä metsämaiden pääasiallisiin maalajisuhteisiin ja rajoihin. Isonajon etenemisen vuoksi viimeksi mainittu vaatimus oli perusteltu. Karttoihin oli merkittävä otsikko, pohjoisviiva ja mittakaava. Alkuaan kartat yhdistettiin säilytystä varten noin 5x5 metrisille karttalehdille. Rullakartat leikattiin 1:20 000 mittakaavansa mukaisesti yleislehtijakoon 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alkupuolella.
Alustapaperille liimatulla pitäjänkartalla saattoi olla ainoastaan kaistale pitäjästä. Tämä menettely vaikeuttaa karttojen käyttöä ”leikkausvirheiden” vuoksi. Alkuperäisille karttalehdille jäi paikoitellen tyhjää tilaa, mikäli täydennysmittauksia ei ehditty suorittaa ajoissa. Tila täytettiin vanhan maantieteellisen kartan palasella, joka kattoi talon tilukset ja jopa kylän omistukset, joten pitäjänkartat voivat olla historiallisesti hyvin valaisevia. Vanha piirros joko leikattiin tai peitettiin päälle liimatulla ajanmukaisella aineistolla kartoituksen edetessä. Samoin täytettiin myös tyhjät tilat. Pitäjänkartat eivät sisältäneet talojen ja kylien omistuksia pitäjänrajojen ulkopuolella, vaikka vuoden 1843 maanmittausohje sitä edellytti. Paikkatiedon avulla 1800-luvun pitäjänkarttojen tietoja viljelysten, niittyjen ja metsien jakautumisesta voidaan verrata 1700-luvun pitäjänkarttojen ja sotilaskarttojen aineistoon. 1800-luvun pitäjänkarttojen käyttökelpoisuutta karttatutkimuksessa lisää mittakaava ja peruskarttaa vastaava lehtijako.
Pitäjien kartoitukset aloitettiin jo ennen ohjesääntöjen antamista, sillä Uudenmaan läänin kartat valmistuivat vuosina 1840—1842. Oulun läänin mittaukset siirtyivät 1860-luvulle. Lapin läänissä kartoituksiin ryhdyttiin vuonna 1869. Läänin pohjoiset pitäjät jäivät vain väljästi tutkituiksi. Vuodesta 1889 lähtien pitäjänkartoille merkittiin hallinnollisten ja kirkollisten rajojen muutoksia, jotka toteutuivat karttojen valmistumisen jälkeen. Vuosina 1899—1915 yhdestätoista pitäjästä laadittiin uudet pitäjänkartat kiintopisteitä ja asteverkkoa hyväksi käyttäen. Ne asettavat 1800-luvun pitäjänkarttojen luotettavuuden arvioitavaksi. Pitäjänkarttojen pohja-aineistosta on laadittu pitäjittäinen rekisteri, joka ilmoittaa kartan valmistumisajan ja kohdealueen. Karttatutkija saa rekisteristä tiedon niistä kihlakunnankartoista, jotka tehtiin maanmittauslaitoksessa pitäjänkarttojen pohjalta mittakaavaan 1:100 000.
Laihian pitäjänkartta vuodelta 1845 on erinomainen karttatutkimuksen lähde. Carl Oskar Berger otsikoi pitäjänkarttansa nimellä ”GeografKarta öfver Laihela Socken belägen uti Korsholms Södra Härad af Wasa Län. Upprättad år 1845 af C.O.Berger”. Ruotsissa syntynyt maanmittari kotiutui avioitumisensa jälkeen Suomeen ja asettui Vaasan läänin, jonka varamaanmittariksi hänet nimitettiin vuonna 1843. Laihian pitäjänkartan ja peruskartan yhtenäinen lehtijako tarjoaa vertailuaineistoa asutuksen sekä talojen että kylänrajojen kehityksen tarkasteluun. Oheinen 1333:04 -karttalehti kuvaa Laihian koillisosaa kirkonkylästä Isokylään ja Kyrön pitäjän rajaan saakka. Maanmittari merkitsi Laihianjoen luoteispuolelle kirkonkylän, Lyyskilän, Kumarlan ja Miettylän kylät sekä Isokylän. Laihialta Kurikkaan johtanut maantie on joen luoteispuolella. Perälän, Suortilan, Käyppälän ja Jakkulan kylien tilukset suuntautuvat Kyrön rajaa kohti.
Vuoden 1843 maanmittausohjesäännön vaatimukset peltojen, niittyjen, kaskimaiden, ”parempien metsien”, kankaiden ja nummien, kallioiden, louhikoiden, soiden ja rämeiden merkitsemisestä pitäjänkartalle ei ole onnistunut tiheään asutetussa Laihian pitäjässä. Vuonna 1856 painetutun Kalmbergin kartaston tiedot korvaavat osaltaan mainittua puutetta. Laihian pitäjänkartan kylien ja tilusten rajat perustuivat isojaon verollepanojen ja isojaon mittauksiin. Ensin mainitut aloitettiin isojaon valmistelemiseksi 1750-luvun alussa, joten vertailuaineistoa on käytettävissä sadan vuoden ajalta. Isojaon toimitukset aloitettiin pitäjässä vuonna 1757, vaikka se oli rahvaan käsityksen mukaan mahdotonta. Ensimmäinen isojako toteutettiin kylätasolla loppuun saakka Närpiön pitäjän Näsbyn kylässä vuonna 1759. Laihialaisten ja kirkkoherra Samuel Wacklinin mielestä pellot ja niityt olivat jo isojaossa. Maamme ensimmäisenä pitäjänä Laihian viljelykset saatiin isojakoon vuonna 1760 – metsien isojako siirtyi myöhempään ajankohtaan.
Laihian talojen ja kylien tilukset olivat eteläpohjalaiseen tapaan lohkojaossa; aidatut pelto- ja niittylohkot olivat talollisten yksityisomistuksessa. Pitäjänkartan perusteella tilusten lohkojakoa on vaikea todeta, koska maanmittari piirsi kartalle kylien omistusten lisäksi tilusrajat ja osoitti kirjain-numeroyhdistelmällä tilanomistajan. Pitäjänkartan pohjalle piirretyt rajat kuvaavat isojaon verollepanoa. Pitäjänkartan mittakaava houkutteli maanmittarin sijoittamaan isojaon verollepanojen ja sovittujen tilusjärjestelyjen rajat pitäjänkartalle.Monien esimerkkien valossa pitäjänkartan pohjalle piirretyt isojaon rajat kuvaavat erinomaisesti kylässä tapahtunutta omistusten muutosta isojaon toteuttamisen jälkeen. Isojakokartan käyttö on tarpeellista ainoastaan pitäjänkartan luotettavuuden varmentamiseksi.
Laihian vanhimmassa kyläyhteisössä, Isokylässä, oli noin 20 taloa 1500-luvun keskivaiheilla. Maanmittari Carl Oskar Bergerin mukaan pitäjässä oli 19 kylää 1840-luvulla. Talot sijoittuivat lähelle Laihianjoen rantamaita. Uudisasukkaiden oli vaikea löytää tilansa kantakylien latvamailta; seurauksena oli asutuksen ja maanomistussuhteiden pysyvyys. Pitäjänkartan kylien ”300 vuoden pysähtyneisyyden” vuoksi pitäjän maankäytön karttapohjainen tutkiminen on haastavaa. Pitäjänkartan pohjavärit noudattavat maanmittausohjesäännön määräyksiä: pellot on merkitty keltaisella, niityt vihreällä, suot ruskealla ja metsä epämääräisesti vaihtelevalla vaalealla värillä. Laihian metsät olivat pääasiallisesti pitäjän talollisten yhteisomistuksessa. Ainoastaan Palokan, Jokikylän ja Sarvijoen talollisilla oli kylän yhteisiä metsämaita. Pitäjänkartan esimerkissä kuvatuilla kylillä ja niiden talollisilla oli yleensä 3—5 metsä- ja niittyomistusta Laihialla; etäisimmät maaomistukset sijoittuivat pitäjän eteläosaan saakka.
HJ
Lähteet: Berger Carl Oskar: Geograf Karta öfver Laihela Socken belägen uti Korsholms Södra Härad af Wasa Län. Upprättad år 1845 af C.O.Berger”, Mittakaava 1:20 000. Kansallisarkisto, MH 251: Pitäjänkartat, 1800-luku; Maanmittaushallitus, Arkisto ja sarjataso, Luettelon tiedot: Pitäjänkartasto, historia; Kansallisarkisto, Gylden, Claes Wilhelm: Samlingar af Författningar rörande Landtmäteriet, Forstväsendet och Justeringen af mått, mål och vigt i Finland, utkomme åren 1836—1852. Helsingfors 1853; Alanen, Aulis J., Etelä-Pohjanmaan historia IV. 1. Isosta vihasta Suomen sotaan 1700—1809. Vaasa 1948; Alanen, Aulis J., Etelä-Pohjanmaan historia IV. 2. Etelä-Pohjanmaan talouselämä 1721—1809. Vaasa 1949; Gustafsson, Alfred A., Maanmittarikunta ja mittaustyöt Ruotsin vallan aikana. Suomen maanmittauksen historia I. Porvoo 1933; Kuusi, Sakari, Isojako Suomessa 1757—1809. Suomen maanmittauksen historia I. Porvoo 1933; Luukko, Armas, Laihian historia II. Asutuksen alusta isonvihan loppuun. Vaasa 1975; Niemelä, Osmo, Suomen karttojen tarina 1633—1997. Näin Suomi kartoitettiin kuvaksi. Helsinki 1998; Saarenheimo, Juhani, Isotjaot ja isonjaonjärjestelyt. Maanmittaus Suomessa 1633—1983. Helsinki 1983.