Suurennettu kartta

Kartta Karjaan pitäjän Finbackan, Visanbackan, Västanbyn ja Gösbackan kylistä 1702.

Uudenmaan ja Hämeen ylimääräisenä maanmittarina työskennellyt Samuel Brotherus kartoitti Karjaan pitäjän kylät ja osan naapuripitäjienkin kylistä 1600-luvun lopulla ja 1700-luvun alussa. Brotheruksen piirtämä ”Carta oppo Finbacka, Wisanbacka, Wästanby och Gössbacka i Raseborgs wäster heradh och Karis Sochn afmätt år 1702” kuvaa Finbackan, Visanbackan, Västanbyn ja Gösbackan kylien peltoja, niittyjä ja ”metsiä”. Finbackan kylä sijaitsi Kroggårdin ja Grabbackan kylien välissä. 1500-luvun alussa mainitut kylät kuuluivat Dalkarbolin ja Finbyn jakokuntiin. Brotherus merkitsi kartan pohjoisosaan Kroggårdin (Krogsby) rälssitilan (A), Mankansin (Mankers) (B) ja Knutersin (Knuts) (C) talojen tontit ja peltolohkot.

Visanbackan ja Gösbackan kylät olivat yksitaloisia. Finbackan ja Västanbyn kylissä oli kolme taloa, joista peräti viisi oli vajonnut kruununtilaksi 1600-luvun lopulla; mainituissa kylissä oli ainoastaan yksi verotila 1700-luvun alussa. Gösbackan ja Visanbackan pellot olivat yhdessä aidatussa vainioaitauksessa. Muiden kylien taloilla oli useita vainioaitauksia. Taloilla oli osuutensa kartan keskellä sijaitsevaan kylien yhteisen Långängen-nimisen laajan niittyalueeseen, jonka keskellä Visan bäck (Visanpuro) laski Läppträsk-nimiseen (Lepinjärvi) järveen. Jokaiselle osuudelle ja osaomistajalle oli laskettu heinien keskisato. Heinämäärä perustui talon tankolukuun tai peltojen vuotuiseen satoon. Visan bäckin suuseudun Grashopenin ja Finbackan kylän pohjoispuolella sijaitsevan Porten-nimisen heinämaan omistuksesta ei ole tietoa, koska Brotherus ei maininnut niitä karttaselityksessä. Alueet saattoivat kuulua Grabbackan tai Kroggårdin kylään. Karttaselityksen mukaan kylien taloilla oli useita heinämaa-alueita kartan ulkopuolisilla mailla.

Maanmittari Samuel Brotherus kartoitti luotettavasti kylien pellot ja lähialueiden niittymaat; kaukoniittyjen verotus jäi karttaselitysten varaan. Metsien kuvaus on ajan tavan mukaan varsin ylimalkaista. Maanmittausohjesäännöt eivät edellyttäneet yhteismetsien mittaamista 1700-luvun alussa. Keskiaikaisen maanlain rakennuskaaren mukaan kylien rajat oli kartoitettava. Kylän metsät merkittiin yleensä niin epäselvästi, että erityisesti polttopuiden kaataminen ja kaskeaminen aiheuttivat kiistoja. Kylien yhteismetsät saattoivat sijaita eri puolilla pitäjää. Metsien jakaminen kylien ja talojen kesken oli työlästä, koska Karjaan seudun rautateollisuus käytti tavattomasti puuta 1500-luvulta lähtien ja koska puutavaraa laivattiin rannikolta 1600-luvun alkupuolelta lähtien. Karjaan pitäjän asukkaat valittivat yleisesti aidas-, rakennus- ja polttopuiden puutetta. Hoitamattomissa metsissä puut vaativat enemmän kasvuaikaa kuin 1900-luvulla. Talolliset käyttivät järeää puustoa rakennuksiinsa ja runsaasti tarveaineita muun muassa kattojen tekemiseen.

Mustion rautaruukilla oli puutetta polttopuusta ja puuhiilestä jo 1600-luvun keskivaiheilla. Samuel Brotherus kirjasi huomioitaan Karjaan metsien tilasta lähinnä vuosien 1702—1703 tiluskarttoihin. Hänen mukaansa rakennushirsiä oli ”jossain määrin riittävästi” ainoastaan Kroggårdin, Visanbackan, Finbackan, Västanbyn ja Gösbackan kylien metsissä. Mainituilla kylillä oli riittävästi puuta myös kattomalkojen ja aidaksien tekemiseen. Finbyn ja Lepin kylät saivat rakennuspuuta tarpeeksi, mutta 10 kylän ja 11 yhteismetsän omistajien oli ostettava rakennusaineksensa. Rautaruukin hakkuut ehdyttivät Mjölnarbyn, Knapsby, Jällsbyn ja Bällarbyn metsät. Ainoastaan Kroggårdin asukkaat pystyivät hankkimaan rajoituksitta polttopuuta. Tuohi- ja niinipuusta oli puutetta pitäjän kaikissa kylissä.

Karjaan talolliset kaskesivat vielä 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa. Viranomaiset tarkastivat talojen katselmuksissa säännöllisesti kaskiviljelyn tuottoa ja pyrkivät rajoittamaan kaskenpolttoa metsien säästämiseksi. 1600-luvun lopulla talollisten oli anottava kaskeamislupa kihlakunnankäräjillä. Kaskenpoltto oli työlästä sopivien metsien puutteessa, koska ainoastaan Högbenin kylällä oli tarkoitukseen soveltuvaa maata. Starkomin kylän talolliset pystyivät kaskeamaan vuosittain keskimäärin puolen tynnyrinalan (noin 0,25 hehtaaria) alueen. Visanbackan, Finbackan, Västanbyn ja Gösbackan asukkaiden oli keskityttävä peltoviljelyyn. Sen sijaan Kroggårdin yhteismetsässä oli taloa kohti keskimäärin 8 kapanalaa (yli 12 aaria) kaskea. Kolmen kylän talolliset polttivat kaskeksi 4—6 kapanalaa metsää. Ingvallsbyn ja Sannäsin kylissä sekä Joddbölen yhteismaalla oli muutama ”naurismaatilkku” tai pieni kaskimaapalsta. Brotheruksen mukaan talolliset saattoivat harjoittaa suoperäisissä lehtimetsissä kytöviljelystä.

HJ            

Lähteet: Brotherus Samuel: Carta oppo Finbacka, Wisanbacka, Wästanby och Gössbacka i Raseborgs wäster heradh och Karis Sochn afmätt år 1702. Mittakaava 1:4000. KA, MHA, B 16 22; Samlingar i Landtmäteri. Första samlingen. Instruktioner och Bref 1628—1699. Stockholm 1901; Gylden, Claes Wilhelm, Samlingar af Författningar rörande Landtmäteriet, Justeringen af mått, mål och vigt i Finland, jemte Anvisningar eller Sak-Register. Helsingfors 1836; Cardberg, Johan, Vasatiden och karolinska tiden. Karis socken från forntiden till våra dagar. V. Ekenäs 1968; Niemelä Osmo, Suomen karttojen tarina 1633—1997. Näin Suomi kartoitettiin kuvaksi. Helsinki 1998.

PALUU HAKEMISTOON