Suurennettu kartta

Espoon Vanhankartanon ja Vantaan Hämeenkylän metsäkartta 1700

Ruotsi-Suomen maanmittarit tekivät maantieteellisiä kuvauksia ja maanmittauskarttoja eli geometrisia karttoja selityksineen 1600-luvun keskivaiheilta lähtien. Helsingin pitäjän kirkonkylässä syntynyt Samuel Brotherus oli Suomen tuotteliaimpia maanmittareita Ruotsin vallan aikana. Hän kartoitti aluksi maita Ruotsissa, Skånessa, Bohuslänissä ja Västmanlandissa. Suoritettuaan maanmittarin tutkinnon hänet määrättiin Uudenmaan ja Hämeen läänin ylimääräiseksi maanmittariksi vuonna 1693. Ennen kuolemaansa vuonna 1712 hän laati 3 kaupunkikarttaa, 32 karttaa Helsingin pitäjän alueelta ja lisäksi noin 150 karttaa Uudenmaan ja Hämeen läänistä. 

Suomesta laadituista 1600-luvun maantieteellisistä kuvauksista vain muutama käsitteli metsämaita. Maantieteellisessä kartoituksessa mittauskäytäntö muistutti maanmittauskartoituksen menettelyä. Samuel Brotheruksen piirtämä Skogz Charta uppå Gambelgårg och Tafwstby vuodelta 1700 on tyypillinen tuon ajan yleispiirteinen karttakuvaus, jonka erityiskohteena ovat Espoon Vanhankartanon (Gammelgård) kylän ja nykyisen Vantaan Hämeenkylän (Tavastby) metsämaat. 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa Vanhankartanon kylässä oli Brotheruksen mukaan 10 ja Hämeenkylässä 9 taloa. Piirrokset kuvaavat talojen sijaintia kylässä. Hämeenkylän talot sijoittuvat Pitkäjärven (Lång Träsk) ja Pikkujärven (Lillträsk) eteläpuolelle. Vanhankartanon kylän asumukset olivat Pitkäjärven pohjois- ja länsipuolella. Metsäkartta-nimestä huolimatta Vanhankartanon ja Hämeenkylän kuvausta ei voi verrata sisällöltään varsinaisiin 1700- ja 1800-lukujen metsäkarttoihin.

Brotheruksen Vanhankartanon ja Hämeenkylän maantieteellinen kartta on tyypillinen rajakartta, jossa maastoon merkityt rajapyykit erottavat Espoon Vanhankartanon kylän ja Hämeenkylän metsät Helsingin pitäjän maista. Brotherus määritteli mittaamalla ainakin metsän rajat ja rajapyykit asemapisteiden perusteella. Muiden asemapisteiden määrittelyssä Isojärvi ja siihen laskevat purot olivat merkittävänä apuna. Hän numeroi rajapyykit (1—29) ja varusti selitysosan (Notarun Explicatio) tarkentavin tekstein. Rajapyykit 23—29 ja 10 jakoivat Hämeenkylän ja Vanhankartanon kylän metsämaat. Nämä pyykit ovat nykyisin lähes sellaisinaan Espoon ja Vantaan kaupunkien rajapaikkoina. Kartan ensimmäinen ja 23. rajapyykki erottavat Espoon Bembölen ja Vanhankartanon sekä Helsingin pitäjän Ison Huopalahden (Stoor Hoplax) omistamat maat. ”Stora Landts vägen” eli vanha Turun tie kulki ensimmäisen rajapyykin läheisyydessä ja Lippajärven (Klapträsket) eteläpuolella. Paikallistie ohjautui Lapinkylän suunnasta Hämeenkylään ja Vanhankartanon kylään sekä edelleen Träsandan kautta vanhalle Turun tielle. Vanhankartanon kylän maat rajoittuivat muun muassa Träsandan, Bodomin (Puotinen), Skrakabyn (Koskelo) ja Rödskogin (Röylä) kylien maihin.

Hämeenkylän ja Helsingin Ison Huopalahden talolliset kiistelivät metsämaistaan Hämeenkylän eteläosassa. Hämeenkylän itäpuolella vaatimuksiaan metsämaihin esittivät muun muassa Kaarelan (Kårböle), Martinkylän (Mårtensby/Mårtensdal), Lapinkylän (Lappböle) ja Riipilän (Ripuby) talolliset. Rajapaikat ovat lähes poikkeuksetta paikallistettavissa ja paikkatietojärjestelmään merkittävissä koska Hämeenkylän ja Vanhankartanon kylistä on käytettävissä muuta kartta-aineistoa ja tuomiolirja-aineistoa. Kylien metsämaiden ja muiden omistusten pinta-ala on laskettavissa varsin tarkasti, vaikka kartan selitysosa ei tarjoakaan pinta-alatietoja. Samuel Brotherus piirsi karttaan tukholmalaisen mittakaavan mukaisen (Scala Ulnarum) 5000 kyynärän (kyynärä = 59,4 cm) pituisen mittajanan aikakauden ohjeiden mukaisesti. Sitä voi hyödyntää kylien metsämaiden laskennassa.

Järvien, lampien ja purojen ohella Brotherusta kiinnostivat niityt, jotka sijoittuivat pääasiallisesti lampien, purojen ja jokien läheisyyteen. Esimerkiksi Lammaslammen (Lamjträsk) läheisen suon hän merkitsi karttaan heinän hankinta-alueena. Vanhankartanon, Puotisen ja Röylän kylien välinen rajapaikka, Lambertin niitty (Lambärsäng) on käytössä vieläkin alueen kaupungistumiskehityksestä huolimatta. Metsän tyyppiä ja käyttötarkoitusta Brotheruksen kartta ei osoita. Erottamalla suot sekä vesi- ja niittyalueet voidaan tehdä päätelmiä kylien metsämaista, mikäli vertailuaineistona käytetään muita alueesta kertovia karttoja ja erityisesti isojakokarttoja. Niihin saatettiin merkitä tietoja metsäpohjan laadusta ja metsämaan luonteesta. Luonnonympäristön muutoksesta Brotheruksen kartta antaa vaillinaista pohjatietoa.

HJ

Lähteet: Brotherus Samuel: Skogz Charta uppå Gambelgård och Tafwstby, 1700.Mittakaava 1:4000. KA, MHA B 7, 14/1; Samlingar i Landtmäteri. Första samlingen. Instruktioner och Bref 1628—1699. Stockholm 1901; Gylden, Claes Wilhelm, Samlingar af Författningar rörande Landtmäteriet, Justeringen af mått, mål och vigt i Finland, jemte Anvisningar eller Sak-Register. Helsingfors 1836; Gustafsson, Alfred A., Maanmittarikunta ja mittaustyöt Ruotsin vallan aikana. Suomen maanmittauksen historia. 1 osa. Ruotsin vallan aika. Porvoo 1933; Hämäläinen, Heikki & Roiko-Jokela, Heikki, Kartat metsienkäytön lähteenä. Metsien pääomat. Metsä taloudellisena, poliittisena, kulttuurisena ja mediailmiönä keskiajalta EU-aikaan. Toimittanut Heikki Roiko-Jokela. Jyväskylä 2005; Niemelä, Osmo, Suomen karttojen tarina 1633—1997. Näin Suomi kartoitettiin kuvaksi. Helsinki 1998; Samuelin kartat. Samuels kartor. Helsingin pitäjä vanhimmissa kartoisssaan 1681—1712. De äldsta kartorna över Helsinge 1681—1712. Toimittaneet Teresa Leskinen ja Pia Lillbroända. Vantaan kaupunginmuseon julkaisuja nro 11. Jyväskylä 2001; Suomen maanmittarit 1628—1928. Nimi- ja henkilöluettelo. Julkaisija Suomen maanmittariyhdistys. Laatinut E. O. Vaajakallio. Helsinki 1929.

PALUU HAKEMISTOON