Suurennettu
kartta
Ruoveden pitäjänkartta
1650-luvulta
Vuona 1628 Ruotsi-Suomen kuningas Kustaa II Adolf antoi Matemaatikko Anders Buren tehtäväksi laatia yleiskatsauksen kartoitustyön kohentamiseksi valtakunnassa. Suomeen maanmittareita asetettiin vuodesta 1633 lähtien. Saamiensa valtakirjojen perusteella heidän oli mitattava erikseen kunkin kylän maat, pellot ja niityt sekä niiden rajamerkit ja kylien rajat, mutta metsäsarkoja ei ollut tarpeellista käsitellä. 1630- ja 1640-lukujen ohjesäännöt eivät sisältäneet ohjeita maantieteellisten ja geometristen mittausten toteuttamisesta.
Maanmittari Hans Hanssonin piirtämä kartta Delineation på Rowessi Sochnn, Keuru och Rowessi Pastorater Ruoveden pitäjästä valmistui todennäköisesti 1650-luvulla. Hansson oli maanmittarina Turun läänissä 1650-luvun lopulla. Vuosina 1657—1659 hän toimi Porin pormestarina. Laaja Ruoveden pitäjä muodostui Ruoveden ja Keuruun kirkkoherrakunnista. Tuolloin Hansson kartoitti ja piirsi, vieläpä samalle karttapohjalle, Pirkkalan, Lempäälän ja Vesilahden pitäjät, joten hänen kartoittamansa alue ulottui Hämeen läänin pohjoisrajoilta Pohjanmaan Suomenselälle. Ruoveden pitäjän maantieteellisen yleiskartan mittakaava 1:250 000 on myöhemmin korjattu mittakaavaan 1:270 000.
Maanmittari Hans Hansson kartoitti Suomessa laajoja alueita 1640-luvulta lähtien. Vuonna 1647 hänet nimitettiin Varsinais-Suomen ja Ahvenanmaan maanmittariksi, mutta hän kartoitti myös Satakuntaa. Vuoden 1643 ohjesäännön mukaan maanmittarin oli lähdettävä ensimmäisenä kevätpäivänä, kun maa tuli paljaaksi, toimittamaan virkaansa maaseudulle ja mittaamaan kylät geometrisesti. Kartoitettavalla alueella maanmittarin työ perustui mittapöytään, joka asetettiin maastossa korkealle paikalle. Kahden tunnetun maastopisteen, esimerkiksi kahden kirkontornin, etäisyys määriteltiin leikkauksella. Tunnetuista pisteistä oli vedettävä suuntaviivat niihin näkyviin maaston kohteisiin. Mittapöydälle pingotettu kangas tai paperi täyttyi vähitellen diopterin eli ”tähtäyslaitteen” avulla maaston yksityiskohdista kyseisellä linjalla. Sen jälkeen merkkipisteitä täydennettiin eri suuntiin tähystetyiltä linjoilta. Mittausten jälkeen maanmittari eteni apulaisineen kummulta kummulle ja tarkisti välimatkoja mittaketjujen avulla.
Vuoden 1644 kuninkaan päätöksellä maanmittareiden oli väritettävä piirtämänsä kartat samalla tavalla yhtäläisyyden saavuttamiseksi; ”pellot harmaalla, niityt ja kedot vihreällä, rämeet keltaisella, aidat mustalla, järvien rannat vaaleansinisellä, purot ja virrat vähän tummemmiksi, rajaviivat punaisella, metsät tummanvihreällä ja kivikkomäet valkoisella värillä”. Kylät oli asetettava kartalla pohjoiseen. Talven aikana maanmittari piirsi karttansa puhtaaksi ja laati mittakaavan, kompassiviivan ja mahdollisen karttaselityksen. Hans Hanssonin piirtämä Ruoveden kartta on kiertynyt koilliseen, kuten kartan kompassiruusukin. Ruoveden ja Keuruun kappelin hän erotti vihreällä viivalla. Punaisella pisteviivalla piirretyt pitäjänrajat noudattavat luonnon rajoja vesistöjen, järvien, lampien, jokien ja suurten soiden seutuvilla. Laajoilla metsätaipaleilla pitäjänrajat kulkevat suorina viivoina ja laajoina kaarina rajapaikkojen välillä.
Pitäjän kartoittamattomat alueet Hansson täytti puiden kuvilla. Metsäksi kartassa voidaan luokitella siten vesistöjen sekä soiden ja rämeiden väliset laajat alueet, joita ei maanmittausohjesääntökään edellyttänyt kartoitettavaksi. Laajojen soiden ja suurten mäkimaiden merkitseminen oli harvinaista yleiskartoissa Suomen maantieteellisissä mittauksissa 1640- ja 1650-luvuilla. Yhteismetsien periaate vallitsi 1600-luvun Suomen maankäyttöä talojen kotitarvemetsiä lukuun ottamatta. Lisääntynyt asutus ja metsien käyttö edellyttivät maakuntien sekä pitäjien ja usein kylienkin rajojen käymistä verotuksen, tervanpolton ja kaskeamisen aiheuttamien kiistojen hallitsemiseksi.
Hans Hanssonin Ruoveden pitäjänkartan
liitteessä, Notularum Descriptiossa, esitetään Ruoveden ja Keuruun kirkkojen
ja Ähtärin kappelin kirkkojen symbolit. Pitäjien asutus on merkitty kylien
tarkkuudella. Vesistöjen varsilta on erotettavissa muutama myllylaitos tai
myllyjen keskittymä. Kulku-urista
on mainittava Ruoveden kirkolta pohjoiseen, Pietarsaaren rannikkoseudulle,
suuntautuva maantie. Suoalueita käytettiin 1600-luvulla heinämaina. Hans
Hanssonin kartoitustyö varhaisella mittaustekniikalla loi pohjan entistä
yksityiskohtaisemmille pitäjänkuvauksille 1600-luvun jälkipuolella. Kartoilla
on arvoa asutuksen kuvaajana ja maankäytön historiallisena lähteenä.
HJ
Lähteet: Hansson Hans: Delination På Rowessi Sochner, Keuru och Rowessi Pastorater, 1650-luku. Mittakaava 1:275000. KA, MH 14: 56M; Samlingar i Landtmäteri. Första samlingen. Instruktioner och Bref 1628—1699. Stockholm 1901; Gustafsson, Alfred, Maanmittarikunta ja mittaustyöt Ruotsin vallan aikana. Suomen maanmittauksen historia I. Porvoo 1933; Hämäläinen, Heikki & Roiko-Jokela, Heikki, Kartat metsienkäytön lähteenä. Metsien pääomat. Metsä taloudellisena, poliittisena, kulttuurisena ja mediailmiönä keskiajalta EU-aikaan. Toimittanut Heikki Roiko-Jokela. Jyväskylä 2005; Jokipii, Mauno, Vanhan Ruoveden pitäjän historia I. Eräkaudesta isonvihan loppuun. Vammala 1959; Niemelä, Osmo, Suomen karttojen tarina 1633—1997. Näin Suomi kartoitettiin kuvaksi. Helsinki 1998; Suomen maanmittarit 1628—1928. Nimi- ja henkilöluettelo. Laatinut, E. O. Vaajakallio. Helsinki 1929; Sveriges kartor. Toimittaneet Ulf Sporrong ja Hans-Fredrik Wennström. Painopaikka Italia 1990; Vanhojen karttojen Suomi. Historiallisen kartografian vertaileva tarkastelu. Teksti Harri Rosberg. Jyväskylä 1984.